Tällä sivulla listatut urokset on saatavilla harkitusti jalostukseen puhdasrotuisille, terveystutkituille nartuille.

Kaikki urokset eivät välttämättä ole täysin terveystutkittuja vielä, mutta tullaan terveystutkimaan ennen mahdollista jalostuskäyttöä.

Emme tee keinosiemennyksiä mikäli uros ja narttu ovat samassa paikassa ja astutus ei jostain syystä onnistu. Uskomme luonnon valintaan näissä tapauksissa. Lähetämme kuitenkin spermaa ulkomaille sovittaessa.

Emme lainaa uroksiamme jalostus- tai näyttelylainaan.

Ennenkuin pyydät uroksiamme jalostukseen, varmista että pystyt rekisteröimään pennut Kennelliittoon, sinulla ei ole missään maassa kasvatuskieltoa ja tiedät rodun rekisteröintimääräykset.

Ei ole olemassa "täydellistä koiraa" ja me tiedämme sen. Meilläkään ei sellaisia ole. Olemme äärimmäisen avoimia koiriemme terveydestä, luonteesta ja kaikista koirien heikkouksista ja virheistä ym. joita tiedämme niiden suvussa olevan. Vain avoimuudella ja tietoa jakamalla tavalla voimme mahdollistaa rodun terveyden tulevaisuudessa. T



Emme lainaa uroksia nartuille joilla*: - On jo 4 (tai enemmän) pentuetta ennestään - Sukusiitosprosentti pyydetyn uroksen kanssa on enemmän kuin 12,5% - Ei ole ajantasaisia rokotuksia - On jälkeläisiä / lähisukulaisia joilla on vakavia terveysongelmia - On tehty keisarileikkaus (sektio) 2 kertaa tai enemmän - Ei ole rekisteröity (FCI / AKC rekisteri) - Ei täytä terveystutkimuksien minimivaatimuksia - Ovat alle 2 - vuotiaita astutuksen aikaan

Joitain poikkeuksia voidaan tehdä painavista syistä. Vaikka kaikki edellytykset täyttyvät, on omistajalla täysi oikeus kieltäytyä uroksen jalostuslainasta.

Jos olet kiinnostunut uroksistamme, ota yhteyttä info@petpursuit.net tai +358 45 118 85 44 (whatsapp)


  • Definitdresden
  • "Noki"
  • Tuonti: Ruotsi
  • Sukupuoli: male
  • Väri: valkoinen mustin merkein
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/med 2
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: B/A
  • Kyynärät: 0/0

Jälkeläisiä seuraavissa maissa

  • Omistaja Pet Pursuit
  • Helsinki, Suomi

  • BY GR CH, BY CH, LT CH, SE CH, EST CH, FI CH, BYW-19
  • Divinelymeo
  • "Meo"
  • Tuonti: Ruotsi
  • Sukupuoli: male
  • Väri: musta-valkoinen
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: kaihi jonka sijaintia ei ole määritelty: epäilyttävä
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: C/C
  • Kyynärät: 0/0

Jälkeläisiä seuraavissa maissa

  • Omistaja family Goodall & Pet Pursuit
  • Helsinki, Suomi

  • C.I.B, BY CH, BY GR CH, EST CH, FI CH, LT CH, SE CH, UA CH, UA GR CH, BALTJW-16, ESTW-17
  • Pet Pursuit Call of Duty
  • "Laku"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta-valkoinen
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: A/A
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PLL: KANTAJA
  • NCL: TERVE
  • PRA3: TERVE
  • RCD4: KANTAJA
  • Omistaja family Kohonen
  • SUOMI

  • C.I.B, C.I.B-V, SI JCH, EST JCH, BALT CH, BY CH, DK CH, FI CH, EST CH, NORD CH, LT CH, LV CH, SE CH, SI CH, FI VCH, LT VCH, EST VCH, BALT VCH, DKJW-17, DKW-17, HeJW-17, LVVW-25, EKLVW-25
  • Pet Pursuit Etch A Sketch
  • "Teto"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: particolor (mustat merkit)
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: A/A
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PLL: TERVE
  • NCL: TERVE
  • PRA3: TERVE
  • RCD4: TERVE
  • DP-LHX3: TERVE
  • CDPA: TERVE
  • CDDY/IVDD: KANTAJA
  • Omistaja Pet Pursuit
  • SUOMI

  • BALT JCH, EST JCH, LT JCH, LV JCH, TLNJW-18
  • Pet Pursuit Fast 'N Furry-Ous
  • "Onni"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta valkoisin merkein
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: A/A
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PLL: TERVE
  • NCL: TERVE
  • PRA3: TERVE
  • RCD4: TERVE
  • DP-LHX3: TERVE
  • CDPA: TERVE
  • CDDY/IVDD: TERVE
  • Omistaja M. Mykkänen
  • SUOMI

  • C.I.B, BALT JCH, BY JCH, EST JCH, LT JCH, LV JCH, RU JCH, SI JCH, FI CH, NORD CH, BALT CH, DK CH, RU CH, PT CH, BY CH, BA CH, HR CH, BA GR CH, BA FED CH, EST CH, LT CH, LV CH, SE CH, SI CH, BYJW-18, ESTJW-18, LVJW-18, SEJW-18, BALTW-19, KBHW-19, ALW-23, LBW-23, SPLITW-23, SIROKI BRIJEG W-23
  • Pet Pursuit Finspiration
  • "Demo"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta valkoisin merkein
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: B/B
  • Kyynärät: 0/0

Jälkeläisiä seuraavissa maissa

  • Omistaja Pet Pursuit
  • Helsinki, Suomi

  • LT JCH, LV JCH, BALTJW-19
  • Pet Pursuit Highland Fling
  • "Oiva"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: particolor (soopelein merkein)
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: B/B
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PLL: TERVE
  • NCL: TERVE
  • PRA3: TERVE
  • RCD4: TERVE
  • Omistaja family Kemppainen & Salonen
  • SUOMI

  • C.I.B, FI CH, EST CH, LV CH, DK CH, LT CH, BALT CH, ESTJW-20, ESTW-20
  • Pet Pursuit I Did It My Way
  • "Bruno"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta valkoisin merkein
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: A/A
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PRA3: TERVE
  • NCL: TERVE
  • Omistaja U. Merendi
  • VIENTI: VIRO

  • EST JCH, EST CH, ESTW-21
  • Pet Pursuit If This Is It
  • "Miki"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta-valkoinen
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: B/B
  • Kyynärät: 0/0
  • Omistaja R. Thomsson & M. Ketonen & Pet Pursuit
  • Helsinki, Suomi

  • FI CH, EST CH
  • Pet Pursuit Keen to Shine
  • "Ketu"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta-valkoinen
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: C/B
  • Kyynärät: 0/0

Jälkeläisiä seuraavissa maissa

  • Omistaja T. Kaljunen & A. Garg & Pet Pursuit
  • Helsinki, Suomi

  • SE CH, FI CH, EST CH, LT CH, EST JCH, TLNJW-21, ESTJW-21, TLNW-21
  • Pet Pursuit Keep Shining
  • "Vincent"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta-valkoinen
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: C/B
  • Kyynärät: 1/0
  • Omistaja family Järvelä & Pet Pursuit
  • Helsinki, Suomi

  • Pet Pursuit Light the Fuse
  • "Nuga"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: valkoinen soopeli merkein
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: A/A
  • Kyynärät: 0/0

Jälkeläisiä seuraavissa maissa

  • Omistaja K. Nitya Chauhan & Pet Pursuit
  • Espoo, Suomi

  • EST JCH, LT JCH, ESTW-22, ESTJW-22
  • Pet Pursuit Mirroring Blanc de Noir
  • "Pablo"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta valkoisin merkein
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: C/B
  • Kyynärät: 0/1
  • Omistaja E. Järvi & Pet Pursuit
  • Suomi

  • EST JCH
  • Pet Pursuit Mitä mä Malagas
  • "Zuzu"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta valkoisin merkein
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: B/B
  • Kyynärät: 0/0
  • Omistaja S. Shrestha & R. T. Tamang & Pet Pursuit
  • Espoo, Suomi

  • Pet Pursuit Nightingale
  • "Bowser"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: soopeli valkoisin merkein
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: murmur can be heard, no symptoms - grade 1
  • heart_ekg: TERVE
  • Lonkat: B/A
  • Kyynärät: 1/1
  • Omistaja A. Turunen & Pet Pursuit
  • Kerava, Suomi

  • Pet Pursuit Off We Go
  • "Nixon"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: musta valkoisin merkein
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/lat1
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: B/B
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PLL: her. clear
  • NCL: her. clear
  • PRA3: her. clear
  • RCD4: her. clear
  • DP-LHX3: her. clear
  • Omistaja perhe Pohjanpalo
  • SUOMI

  • FI JCH
  • Pet Pursuit On the Road
  • "Luca"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: soopeli valkoisin merkein
  • Koko: ~ kg / cm
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: B/A
  • Kyynärät: 0/0
  • Omistaja M. Hoikkanen & Pet Pursuit
  • Suomi

  • C.I.B-J, FI CH, SE CH, EST CH, LV CH, FI JCH, LT JCH, LV JCH, TLNWCup-25, FIJW-22
  • Pet Pursuit Out Of My Way
  • "Piko"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: particolor
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: A/A
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PLL: TERVE
  • NCL: her. clear
  • PRA3: TERVE
  • RCD4: her. clear
  • DP-LHX3: her. clear
  • DM: KANTAJA
  • CDDY/IVDD: N/N (terve)
  • GENETIC DIVERSITY (HETEROZYGOSITY): 37%
  • MYDOGDNA: done
  • Omistaja K. Sandberg & M. Uro
  • SUOMI

  • C.I.B-J, FI JCH, LV JCH, LVJW-23
  • Pet Pursuit Royal Riff
  • "Riff"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: soopeli valkoisin merkein
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: C/B
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PLL: her. clear
  • NCL: her. clear
  • PRA3: her. clear
  • RCD4: her. clear
  • DP-LHX3: her. clear
  • CDDY/IVDD: N/N (terve)
  • Omistaja family Heikkinen & Pet Pursuit
  • SUOMI

  • LT JCH
  • Pet Pursuit Ruddy Sparks
  • "Rudi"
  • Sukupuoli: uros
  • Väri: soopeli valkoisin merkein
  • Terveystulokset:
  • Silmät: OK
  • Polvet: 0/0
  • Sydän: OK (ei sivuääniä)
  • Lonkat: C/C
  • Kyynärät: 0/0
  • Geenitestit:
  • PLL: TERVE
  • NCL: her. clear
  • PRA3: TERVE
  • RCD4: her. clear
  • DP-LHX3: her. clear
  • DM: KANTAJA
  • CDDY/IVDD: N/N (terve)
  • GENETIC DIVERSITY (HETEROZYGOSITY): 37%
  • MYDOGDNA: done
  • Omistaja V.Roiha
  • SUOMI